Ääninäyttelijä, spiikkeri, voice-over

  • Ei vielä arvioitu
  • 2 päivää

Freelancermuusikkona ja esiintyvänä taiteilijana työskentelevä Aki Saarela on esiintynyt viime vuosina nimirooleissa mm. INRI -musikaalissa Jeesuksena, Tuntematon Sotilas oopperassa Honkajokena, sekä useissa muissa rooleissa. Saarela on tuttu kasvo monille myös Oulun Teatterin näyttämöllä. Hänet on totuttu näkemään mm. Pohjan Laulun sekä muiden kuorojen solistina.  Monille ääni on tuttu myös radiomainoksista sekä juontajana erilaisista tapahtumista ja tilaisuuksista ympäri Suomea. Saarela sai tunnustuksen Oulun Musiikkiteatteri Ry:ltä vuonna 2017. Paljon bändien kanssa kierrellyt Saarela on nähty kevyen musiikin parissa bändien solistina kuin tangofinalistina 2014. Aki Saarela Five on tunnetuin orkesteri, jonka kanssa hän keikkaillut. 

Produktioita:
  • Peppi Pitkätossu, Oulun Teatteri 2019.
  • Uppo-Nalle löytää ystävän, Nocpoc, Pohjois-Suomi 2017-19.
  • Faust, Patarouva, Otello sekä Madame Butterfly, Savonlinnan oopperajuhlakuoro 2018.
  • My Fair Lady, Oulun kaupunginteatteri 2018.
  • INRI, Tuiran kirkko 2017, Jeesus.
  • Prinsessa ja villijoutsenet, Oulu ammattikorkeakoulu, 2017, Nuori Kuningas.
  • Neljäntienristeys, Oulun kaupunginteatteri, 2017, Muurari ja naapuri.
  • INRI, Tuiran kirkko, 2016, Jeesus.
  • Uppo-Nalle löytää ystävän, Northern Opera Company, Madetojan sali ja kiertue 2016, Raitis Hais, Kapteeni, Eläinlääkäri.
  • Tuntematon Sotilas, Oulun kaupunginteatteri, 2014, Honkajoki.
  • Jesus Christ Superstar, Teatria 2013, kuoro.
  • Taikahuilu, OAMK, 2010, kuoro.
  • Punainen viiva, Oulun kaupunginteatteri, 2009, kuoro
  • Koirien Kalevala, Madetoja sali, 2009, kuoro.
  • Messenius and Lucia, Oulun kaupunginteatteri, 2005, kuoro.
  • La Boheme, Oulun kaupunginteatteri, 2002, katulapsi.

100% Turvallinen

Työ tehdään sovitusti
  • Maksu vasta tilauksen valmistuttua.
  • Maksat tekijälle solmitun työsopimuksen tai toimeksiantosopimuksen (isommat työt) mukaan.
  • Työ tehdään sovitun mukaisesti

Työn kuvaus

Olen freelancer esiintyjä, laulaja, näyttelijä sekä monipuolisesti puheen ammattilainen. Teen paljon spiikkejä radio- ja tv-mainoksiin, voiceovereita, juontoja tms. Klassisen laulun koulutuksen pohjalta, ääneni on hyvin monimuotoinen. Puheen lisäksi siis taipuu niin klassinen kuin poplaulu. Tällä hetkellä työskentelen oopperan parissa Oulun teatterilla ja lisäksi kierrän tekemässä produktioita ympäri suomea.

Audio